Neuleet, trikoovaatteet ja kudotut tuotteet – Jishigang, Kiina

Neuleita, trikoovaatteita ja kudottuja tuotteita meille toimittavan kiinalaisen yrityksen toimintaa leimaavat ammattitaito ja innovointi.
Tapasimme yrityksen perustajan ensimmäisen kerran vuonna 2017 messuilla, joilta Indiska etsi neuletoimittajaa. Yhteistyö alkoi vauhdilla, koska yrityksen perusarvot olivat pitkälti samat kuin Indiskalla. Lisäksi meihin vetosivat yrityksen innovatiiviset kankaat, laadukkaat mallit ja kestävä tuotanto.

textile1.jpg

Vuonna 1998 perustettu yritys toimii Jishigangin kaupungissa Kiinan Ningbossa. Yrityksellä on yhteensä 543 työntekijää, joista 353 on naisia ja 190 miehiä.

Yrityksen omistaa yhteisyritys, jolla on useita tehtaita alueella. Indiska pääsi ensimmäisellä vierailullaan kahden päivän kierrokselle tutustumaan alueen tehtaisiin, joissa kehrätään, värjätään ja neulotaan.


Hyvät työolosuhteet sekä työntekijöiden terveys ja hyvinvointi ovat yritykselle tärkeitä. Yrityksellä on muun muassa ohjelma, josta työntekijät voivat hakea tarvittaessa lasten elatustukea. Työntekijöiden lapsille myönnetään myös stipendejä, jotka mahdollistavat yliopisto-opiskelun.

textile3.jpg

Yrityksellä on laaja valikoima tekstiilituotteita ja -materiaaleja.
ILMAINEN TOIMITUS YLI 399 kr– Liity jäseneksi, saat 10% alennuksen– Pidennetty palautus – 31.1.

Kieli ja toimitustapa

Kieli ja toimitustapa

Valitse kieli ja maa nähdäksesi oikeat hinnat, toimitusajat ja toimituskulut

Danish
English
Finnish
German
Swedish
Austria(EUR)
Belgium(EUR)
Bulgaria(EUR)
Croatia(EUR)
Cyprus(EUR)
Czech Republic(EUR)
Denmark(EUR)
Estonia(EUR)
Finland(EUR)
France(EUR)
Germany(EUR)
Greece(EUR)
Hungary(EUR)
Ireland(EUR)
Italy(EUR)
Latvia(EUR)
Lithuania(EUR)
Luxembourg(EUR)
Malta(EUR)
Netherlands(EUR)
Norway(NOK)
Poland(EUR)
Portugal(EUR)
Romania(EUR)
Slovakia(EUR)
Slovenia(EUR)
Spain(EUR)
Sweden(SEK)
United Kingdom(EUR)

Login

Tietoja jäsenyydestä